Tiedän, tämä osa on lyhyt, ensi osasta tulee pidempi, lupaan sen. Tästä teille vähän esimakua tästä tarinasta. Risut ja ruusut tervetulleita!

Menin sinä yönä vasta puolen yön jälkeen nukkumaan, koska katsoin yhden ihanan romanttisen elokuvan televisiosta. Heräsin aamuyöstä kun puhelin soi. En olisi jaksanut mennä vastaamaan, mutta pakko se oli. Nousin sängynlaidalle istumaan ja katsoin seinäkelloa. Se oli neljä. Käppäilin huoneestani ulos ja vastasin oven vieressä sijaisevaan puhelimeen. Se oli poliisi.

-Poliisimestari täällä huomenta. Anteeksi myöhäinen soittoni. Onko puhelimessa neiti Nieminen?

-Kyllä on. Mikä poliisimestarilla on hätänä tähänaikaan yöstä?

-Asia koskee äitiänne kaskun hän.. hän oli yöllä tulossa töistä ja hän joutui kolariin ja hänen autonsa syttyi palamaan. Hän ei päässyt pois autosta, koska oli tajuton. Hänet tunnistettiin vain rinnassa olevasta nimikyltistä.

Olin kauan aikaa hiljaa kunnes pystyin puhua.

-Ei, ei voi olla totta. Ei se voinut olla äiti, ei voinut!

-Oletteko kunnossa neiti Nieminen?

Olin taas hiljaa kunnes sanoin en ole ja laskin luurin alas.

 

Aloin itkeä. En vieläkään voinut uskoa että äitini ei olisi enää auttamassa ja tukemassa minua, kun sitä tarvitsisin. Huusin ja itkin ääneen että se ei ole mahdollista että äitini on kuollut. Hetken kuluttua tuntui kun minulla ei olisi enää yhtäkään kyyneltä vuodatettavana.

Aloin rauhoittua. Puin päälleni, sillä en saanut enää nukuttua. Olin ihan itkupurkauksen rajamailla, en kuitenkaan alkanut itkeä kun minun tuli kummallinen olo. Minulla oli sellainen olo kun äiti olisi istunut olohuoneen sohvalla vieressäni. En enää itkenyt vaan rupesin puhumaan äidille. "Äiti älä jätä minua, tarvitsen sinun neuvojasi ja apuasi! En voi elää ilman sinua!  Ole aina mukanani." Tämän sanottuani tyyny tippui lattialle, joten tiesin äitin ymmärtävän. Pian kummallinen oloni meni ohi ja minua alkoi taas väsyttää. Menin nukkumaan ja lausuin hyvänyönrukouksen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, lausuin sen rukouksen minkä äiti minulle oli opettanut.

Seuraavana päivänä isä soitti heti aamulla kahdeksalta ja sanoi minulle että tulee Liisan kanssa käymään että voitaisiin puhua asioista. Meni muutama tunti kun he kurvasivat auton taloni kohdalle tien viereen. Halasin ensin isää ja sitten Liisaa.

-Isä, Liisa. On mukava nähdä pitkästäaikaa. Liisa olet joutunut kokemaan kovia, mutta muista että hän on aina kanssamme. Käypäs Liisa katsomassa Ticoa, se on kasvanut sitten viimekerran kun näit sen.

Annoin Liisalle limsaa ja minulle ja isälle kaljat. Juttelimme hetken niitänäitä, vähän äidistäkin. Liisa pidätteli itkua. Halasin häntä.

-Meneppäs vierashuoneeseen, olen ostanut sinne uusia barbeja. Sanoin Liisalle.

 Liisa totteli minua ja meni leikkimään barbeilla. Hän huusi vierashuoneesta että olen ostanut juuri hänen lempibarbinsa. Juttelimme isän kanssa kauan kaikkea äidistä ja sanoin yöllisestä kummallisesta olostani isälle. Isä sanoi että hänellä oli juuri samanmoinen kummallinen olo. Tiesin äidin nytkin olevan meidän kanssamme.

Illalla ennen auringonlaskua isän ja Liisan täytyi lähteä, koska matkaa oli niin paljon ja isä ei halunnut ajaa pimeässä. Hyvästelimme toisemme ja isä lupasi tulla pian taas käymään. Liisalle annoin hänen lempibarbinsa että hänen ajatuksensa olisivat jossakin muualla kuin äidissä.

Muutaman päivän päästä Sarianna tuli käymään. Pidimme pienen piknik tuokion taloni lähellä.

-Ei ollakkaan nähty pariinpäivään. Syvimmät osanottoni Riina rakas. Pyydä vain apua jos sitä tarvitset. Sarianna sanoi ja halasi minua kovaa.

Aloin jo nyyhkyttää vähän.

-Kiitos Sarianna. Olet aina ollut kultainen ystävä. Pyydän kyllä apua kun tarvitsen.

Jatkoimme piknikkiä puhumalla miehistä ja kaikesta muusta kuin äidistä. Tunsin oloni Sariannan kanssa todella hyvältä. Unohdin jopa surra äitiä. Sarianna on tosiystävä.

Tuli ilta ja vähän kylmä joten siirryimme sisälle. En ole mitään köksäihmisiä joten Sarianna tarjoutui tekemään meille illalliseksi lasagnea jos minä tarjoaisin punaviinit. Minulla sattumoisin oli vielä yksi pullo viiniä. Nautimme lasagnesta ja viinistä jutellen kaikkea ihanaa. Nauroimme myös koirillemme, jotka leikkivät yhdessä. Mietin äitiä, mutta Sariannan seura sai minut unohamaan suremisen. Sarianna haastoi minua hänen kanssaan ensiviikonloppuna baariin, sillä Sarianna haluaisi miesseuraa. Olemmahan kummatkin sinkkuja. Lupauduin tottakai. Sarianna jäi luokseni yöksi ja aamulla meillä olisi taas hauskaa yhdessä.

 

Siinä ensimmäinen osa, toivottavasti piditte. Kommenttia toivoisin kaikilta jotka tämän lukee! ;)